TALO MYYTÄVÄNÄ

Stailasin ja kuvasin viikonloppuna 30-luvulla rakennetun juuri täysin remontoidun pienen omakotitalon myyntiä varten. Talo sijaitsee Somerolla, joten etenkin kaikki Somerolaiset nyt tarkkana. Toki tämä talo sopisi hyvin myös esimerkiksi jonkun pääkaupunkilaisen "maaseutuasunnoksi". 

Talo on remontoitu hyvällä maulla ja sen pintojen sävymaailma on hyvin pelkistetty ja hillitty. Talo on noin 90 neliöinen ja koostuu kahdesta makuuhuoneesta, olohuoneesta ja saunasta. Lisäksi talon pihassa on pieni piharakennus.


Talon remontti valmistui syksyllä ja se on ollut remontin jälkeen tyhjillään. Otin mukaani röykkiön tarkoin valitsemiani tavaroita ja suuntasin talolle kameroineni. Päässäni oli kehittynyt jo tarkat visiot tulevasta stailauksesta. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun stailaan muuta kuin omaa kotiani, mutta vaikka itse sanonkin, sain mielestäni aika hyvää jälkeä aikaiseksi. 

















Mikäli kiinnostuit talosta, ole yhteydessä minuun saadaksesi talon omistajan yhteystiedot.





NOSH-VAATEKUTSUILLA



Olin Nosh-vaatekutsuilla viime lauantaina Ollie-blogin Sallan kauniissa kodissa. Salla oli loihtinut pöydän koreaksi ja siinä herkutellessa hypisteltiin samalla kivan näköisiä vaatteita. Tämä taisi olla ensimmäinen kertani kyseisen vaatemerkin kutsuilla ja ihan ensimmäinen kerta, kun tapasin myös Lumoblogeissa bloggaavan Sallan. En ihan kauheasti ole yleensä lämmennyt kotimyyntikinkereille enkä sellaisia ole koskaan itse pitänyt. Uskaltauduin kuitenkin tuikituntemattomien naisten kansoittamille kutsuille ja kun en satu olemaan ihan ujoimmasta ja hiljaisimmasta päästä, juttua riitti ja sain mukavia uusia tuttavuuksia.


Nosh valmistaa vaatteita naisille sekä lapsille. Nosh edustaa ekologisuutta sekä eettisyyttä. Kaikki vaatteet on sunniteltu Suomessa ja valmistettu vastuullisesti luomupuuvillasta Portugalissa. 


Noshin kevät-kesä 2016-malliston kuosit ovat kivan pirtsakoita, mutta ei liian räikeitä. Noshin ihanan räväkkä esittelijä, Marika, kertoi kuoseista ja materiaaleista mukavan lyhyesti, mutta ytimekkäästi. Sen suurempia shoppailuja en tehnyt, mutta yhden kesäbodyn kotiutin Typylle. Voitteko kuvitella se on pinkki:D.













Täytyy vähän hehkuttaa, että olin eilen stailaamassa ja kuvaamassa yhtä myynnissä olevaa täysin remontoitua omakotitaloa. Instagramista löytyy jo muutama ottamani kuva kohteesta. Postailen aiheesta vielä lisää kunhan ehdin.

Mukavaa maanantai-iltaa!

ELÄMÄNI ENSIMMÄINEN RAAKAKAKKU

Olen jatkanut sokeritonta elämää jo kohta neljä viikkoa. Okei okei olen antanut tänä aikana kahtena päivänä itselleni luvan sokeriherkutteluun. On ollut ihanaa huomata, miten sokerikoukku on antanut periksi eikä sokeria ole tehnyt enää oikeastaan ollenkaan mieli. 

Sokerileivonnaisille on olemassa paljon terveellisempiä vaihtoehtoja ja lähdin valmistamaan elämäni ensimmäistä raakakakkua kylään tuleville ystäville. Homma ei mennyt aivan niin kuin Strömsössä, kun blenderin tehot hiipuivat ja sauvasekoitinkin meinasi kyykähtää, mutta sain kuin sainkin lopulta kakun valmistettua.

Mustikkaraakakakku

pohja:

2 dl pähkinäsekoitusta
1 dl mantelilastuja
2 dl taateleita
2 dl raakakaakaojahetta

täyte:
3 dl cashewpähkinöitä (yön yli liotettuja)
1 dl taateleita
1,5 dl kookosöljyä
1 dl kookosmannaa
1/2 tl bourbon vaniljajauhetta
5 dl mustikoita

Vuoraa n. 22 senttiä halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka leivinpaperilla. Sekoita pohjan ainekset massaksi blenderillä. Painele massa tiiviisti vuoan pohjalle ja laita vuoka kylmään odottamaan täytteen valmistumista. 

Laita yön yli lionneet cashewpähkinät blenderiin ilman liotusvettä. Sulata vesihauteessa kookosöljy ja kookosmanna. Lisää kaikki ainekset blenderiin ja sekoita tasaiseksi massaksi. Levitä massa pohjan päälle vuokaan ja laita pakkaseen jähmettymään pariksi tunniksi. Ota sulamaan noin puoli tuntia ennen tarjoilua.

Kakun päälle voi laittaa koristeeksi esimerkiksi mustikoita ja kookoshiutaleita.



Kakusta tuli mielestäni yllättävän hyvää ja se maistui ystävillenikin. Mieheni taas sitten ei oikein ymmärtänyt tällaisen "terveyskakun" päälle.





PULKKAMÄESSÄ JA KEVÄÄN ODOTTELUA

Tuntuupa mukavalta katsella näitä muutama viikon takaisia kuvia pulkkamäestä. Oltiin Pojun ja yhden ystäväni kanssa nauttimassa talven riemuista oikein eväiden kera. Emme olleet laskeneet kuin ehkä vartin, kun jo kaikkien kaakao- ja pullahammasta alkoi kolottaa. Niinpä kaivoimme esiin termarin ja korvapuustit. 


Eväiden nauttimisen jälkeen jaksoi taas hienosti laskea alas ja jotenkuten kivuta takaisin mäen päälle laskeakseen uudellen. Kaatumisilta ei vältytty ja naurua riitti. Itse laskin Stigalla jarru tiukasti pohjassa koko matkan alas asti kiljuntani säestämänä. Tuo kiljuminen on mulla kyllä jotekin refleksin omainen reaktio ja hitsit, että musta on tullut vauhtikammoinen iän myötä.


 


Vaikka talven suomat pulkkailut ja muut riennot ovat kivoja, odotan kovasti kuitenkin jo talven taittumista kevääksi. Kuivaa asfalttia lenkkareiden alla, kukkapenkistä pilkistäviä narsisseja ja tulppaaneja ja vähempiä vaatekerroksia. Muutamat aurinkoiset päivät ovat antaneet pienen pieniä lupauksia kevään lähestymisestä. Vielä hetken joudumme kuitenkin sitä odottelemaan, mutta toivotaan että aurinkoa näkyisi enemmän ja räntäsateet pysyisivät poissa. Luntakaan en enää kaipaa lisää vai oliko se niin, että uusi lumi on vanhan surma?

 







YSTÄVÄNPÄIVÄÄ MUN YSTÄVILLE


En tänäkään vuonna lähettänyt ystävänpäiväkortteja. En vain yksinkertaisesti jaksanut suoda yhtäkään ajatusta niille, saatika niiden askartelulle. Mutta ei se sitä tarkoita, ettettekö te ystäväni olisi minulle tärkeitä. Vaikka en teille tällä hetkellä liiaksi soittele tai kirjoittele, ollette kaikki äärimmäisen rakkaita ja mielessäni joka armias päivä.




Ihanaa ystävänpäivää jokaikiselle rakkaalle ystävälleni ja myös kaikille blogini seuraajille!


DIY-TIMANTTIMOBILE

Onpa jännä huomata, miten lukijoita kiinnostaa meidän vauva-arjen sujumattomuus. Heti oli lukijamäärät melkein tuplaantuneet:D. Kiitos kaikille mukavista ja tsemppaavista kommenteista. Viime yö meni taas huomattavasti paremmin vain kolmella herätyksellä ja mieli on jälleen pirteämpi. Pakko kertoa, että sattumalta tösrmäsin eilen illalla juuri ennen nukkumaan menoa All You Need is White -blogin postaukseen äitiydestä. Se oli kuin vastaus eiliseen omaan postaukseeni. Sain Sadun kirjoituksesta kummasti lisää voimavaroja ja uskoa itseeni vauvan äitinä.

Oli minulla muutakin, mitä haluan jakaa kanssanne. Nimittäin askartelin yhtenä päivänä mobilen vauvan hoitopöydän päälle. 


Ajatus lähti Ikeasta jouluksi ostamistani timantti-joulukuusenkoristeista. Ne kun ei ole kovinkaan jouluisia, niin sopivat hienosti tähänkin tarkoitukseen. 


Leikkasin grillitikuista terävät päät pois ja yhditin ne ristiin ohuella langalla ja jokaisen tikun päähän kiinnitin langan, joista mobilen saa ripustettua kattoon roikkumaan. Lopuksi kiinnitin timantin kunkin tikun molempiin päihin. Helppoa kuin mikä ja Typy on silminnähden innoissaan uudesta tekeleestäni. Ja aika kivalta se minunkin mielestä näyttää. 








Ja hei muistuttaisin teitä kaikkia, että minua ja blogiani voi seurata myös Instagramissa, Facebookissa sekä bloglovin'issa, kaikissa nimellä myjuw.

I used Christmas tree decorations for the mobile I made for my baby.

You can follow me also in Instagram, Facebook and Bloglovin'.